HISTORIA

  1. TODEN, TARUN JA TAVARAN TALLETTAJA
  2. 1950-LUKU, KOTISEUTUTYÖTÄ YLLINKYLLIN
  3. MUSEON RAKENTAMINEN VOI ALKAA
  4. MATKAILU JA LUONNONSUOJELU
  5. OPASKURSSEJA JA KOTISEUTURETKIÄ
  6. 1960-LUKU, HEIMOJUHLAT JA PIENRYHMÄT
  7. LISÄÄ PIENOISRYHMIÄ JA ENTISAJAN ELÄMÄÄ
  8. 1970-LUKU, LISÄÄ LAATTOJA JA MUISTOMERKKEJÄ
  9. 1980-LUKU, VIITOITETTUA TIETÄ ETEENPÄIN
  10. YHTEISKUNNAN MUUTOS - UUDET TOIMIJAT
  11. 1990-LUKU, VIIDES VUOSIKYMMEN VIE UUDELLE VUOSITUHANNELLE

TODEN, TARUN JA TAVARAN TALLENTAJA

Kotiseututyön alku

Kotiseututyöllä on pitkä perinne. Se alkaa jo v.1666 perustettaessa Ruotsin Ruotsin Antikviteettikollegio ja sen myötä alkoi muinaismuistojen keruu myös Suomessa. V.1686 kirkkolakiin tuli määräys, joka velvoitti papit kirjoittamaan muistiin pitäjässä sattuneita merkittäviä tapahtumia. 1700-luvulla pitäjänkertomuksia kirjoitettiin yhä, kuten teki Kangasalan kirkkoherra Gustaf Alleniuskin. Tutkimus siirtyi yliopistoihin, kun "hyödyn aikakaudella" pyrittiin löytämään myös paikalliset luonnonrikkaudet. 1700-lukua voidaan pitää varsinaisen kotiseutututkimuksen alkamisaikana. Kansallisen heräämisen vuosina ,1800-luvun alkupuolella, Suomen Kirjallisuuden Seura kehotti kansalaisia laatimaan kotiseutukuvauksia. Näistä kehittyi pitäjänhistorioita kotiseututunteen innoittaessa tutkijoita. Täytyi "ilmaista, koota sekä hävityksestä ja unohduksesta varjella". Tästä piti huolta myös 1870 perustettu Suomen Muinaismuistoyhdistys.

Vuosisadan alussa oli eri puolilla maata jo noin 30 kotiseutuyhdistystä. Kiireinen tehtävä oli muistitiedon kerääminen. Paikallisten edistysseurojen työn tulos jäi kuitenkin vähäiseksi. Ensimmäinen maailmansota taannutti alkaneen kotiseututoiminnan nousukauden. 1920-luvulla alkoivat osakuntien kotiseuturetket keräyksineen. Silloin syntyivät myös maakuntaliitot, -arkistot ja -historiat. Suku- ja henkilöhistoriat tulivat kiinnostuksen kohteiksi. Vanha kansankulttuuri oli tutkittu. Tutkimus oli kohdistettava "nykyhetkeen". Kotiseututyö muuttui varsinkin sotien jälkeen. Paikallisperinteen häviämisen ja sekoittumisen estämiseksi syntyi kotiseutuyhdistyksiä, jotka pyrkivät "aktiiviseen kotiseudun hoitoon" kuten vanhojen rakennusten ja muiden kulttuurimuistojen säilyttämiseen, luonnonsuojeluun ja maisemanhoitoon sekä vilkastuneen muuttoliikkeen takia heikentyneen kotiseututunteen löytämiseen.

Kangasala-Seuran synty v. 1949

Kotiseutuyhdistyksen tarpeesta Kangasalla oli monen vuoden ajan keskusteltu ja kirjoiteltu Kangasalan Sanomissa Mikään olemassa oleva yhdistys ei kokenut asiaa omakseen. Tehtävää oli tarjottu muun muassa nuorisoseuralle. Se puuhasikin 1946 kotiseutukerhoa, jonka tavoitteena oli julkaista Kangasala-numero. Saarikylissä puolestaan puuhattiin Kalle Haaviston tuulimyllyä kyläläisten museoksi.

Kun hanke ei lähtenyt liikkeelle, Kangasalan Sanomissa oli 21. ja 28. toukokuuta 1949 eräiden kuntalaisten vetoomus, jossa kutsuttiin kotiseutuasioita harrastavia paikkakuntalaisia neuvottelemaan 29.5. kunnantalolle. Kutsu oli seuraava:

Monesti on pitäjäläisten kesken ollut keskustelua siitä, että Kangasalle olisi perustettava yhdistys, jonka tehtäviin kuuluisi tämän seudun menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden vaaliminen. Työkenttä on laaja ja tehtäviä runsaasti.

Kun paljon arvokasta vuosi vuodelta häviää, emme saata tätä välinpitämättömästi katsella. Perinteet, oma aikamme ja tulevat päivät velvoittavat meitä. Kutsumme tämän vuoksi kaikkia kansalaisia yhteiseen neuvottelukokoukseen, mikä pidetään Kangasalan kunnantalossa sunnuntaina toukokuun 29 päivänä klo 16 päättämään mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä kotiseutumme kulttuurin vaalimisessa.

W.H. Tavela
Hannes Pihlamaa
Uuno Laurila
Yrjö Mäkinen
Kalle Rantala
Eva Tulenheimo
Aarne Salokangas
Vihtori Luoto
Väinö Pälli
Tauno Heiliö
Jaakko Meurman
Erkki Ylinen
Kustaa Heino
Eero Aro

Kutsua noudatti 24 pitäjäläistä.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin sen avaaja varatuomari W, H, Tavela ja sihteeriksi opettaja Eero Aro. Puheenjohtaja selosti kokouksen syitä ja sihteeri luki sääntöehdotuksen pitäjäseuroja ja kotiseutuyhdistyksiä varten. Puheenjohtaja toivoi mielipiteitä siitä, olisiko tällaisen kotiseutuyhdistyksen perustamiselle Kangasalla edellytyksiä.

Asiasta käytettiin yhdeksän puheenvuoroa, joissa kaikissa kannatettiin seuran perustamista eri näkökohtia painottaen. Yhteistä niille oli se, että todettiin tällaisella seuralla olevan paljon tehtävää. Jo "veren perintö" velvoitti tähän ja velvoittaisi myös tulevia sukupolvia. Tavelan näkemys oli mm. se, että koska Kangasala on laajalti tunnettu, on sen maisemien vaaliminen tärkeää. Eräänä haittana hän piti Kangasala-oppaan puuttumista. Sankarivainajista tulisi tallentaa elämäkertatiedot "tuleville sukupolville". Vanhojen kuvien säilyttäminen ja nykyisen (1940-luvun) Kangasalan kuvaaminen olisivat myös seuran tehtäviä.

Koska seuran perustamista oli kannatettu, oli ryhdyttävä sanoista tekoihin. Valittiin toimikunta laatimaan seuralle sääntö- ja johtokuntaehdotukset. Toimikuntaan kuuluivat varatuomari W.H.Tavela, maanviljelysneuvos Aarne Salokangas, peltiseppä Martti Viirtelä, rakennusmestari Erkki Luoto ja opettaja Eero Aro sekä varalle valitut insinööri Jaakko Meurman ja Heikki Järvinen.

Kangasala-Seuran perustamiskokous pidettiin Kangasalan kunnantalossa syyskuun 11. päivänä 1949. Nimiluettelon mukaan läsnä olivat seuraavat 32 pitäjäläistä:

rak.mestari Heikki Sammalisto
rouva Ulla-Maija Sammalisto
opettaja Aune Torkkeli
opettaja Rauni Torkkeli
opettaja J.A.Marttila
riistapäällikkö G.Luhtamo
johtaja Kalle Harakkamäki
varatuomari Urpo Oksanen
insinööri Jaakko Meurman
johtaja Erkki Tuormaa
työmies Tauno Honkala
varastomies Eino O. Lehtinen
työmies Heikki Järvinen
muurari Vihtori Luoto
myymälänhoitaja V. Manninen
äänittäjä Paavo Vuori
varastonhoitaja Y. Rassi
maanviljelijä Reino Koivisto
neiti Martta Aarnikotka
lääketieteen lisensiaatti Laina Salo
kamreeri Iida Parvela
pankinjohtaja Väinö Pälli
Maanviljelijä Kalle Vuolle
agronomi Carl Wasastjerna
rouva Eini Wasastjerna
johtaja Yrjö Mäkinen
rovasti Hannes Pihlamaa
maanviljelysneuvos Aarne Salokanga
varatuomari W.H. Tavela
opettaja Eero Aro
rouva Helmi Parvela
valokuvaaja A. Munck-Lagus

Keväällä valitun toimikunnan sääntöehdotus hyväksyttiin parin pienin muutoksin. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin maanviljelysneuvos Aarne Salokangas, insinööri Jaakko Meurman (puheenjohtaja), maisteri Marketta Saikku, johtaja Yrjö Mäkinen, maanviljelijä Reino Koivisto, rakennusmestari Erkki Luoto, varastomies Eino O. Lehtinen, neiti Martta Aarnikotka ja opettaja Eero Aro (sihteeri) Vuotuiseksi jäsenmaksuksi tulisi 50 markkaa.

Seura tilintarkastajiksi valittiin, kamreeri Iida Parvela ja pankinjohtaja Väinö Pälli sekä varalle Kerttu Aakkula ja Toini Tarpila.

Kangasala-Seura oli syntynyt ja se sai ensimmäiset jäsenensä kokouksen osanottajista. Tampereen Historiallinen Seura onnitteli seuraa. Se oli samana päivänä ollut tutustumassa seudun arkeologisiin kohteisiin.

Toiminta saattoi alkaa.

1950-LUKU - KOTISEUTUTYÖTÄ YLLINKYLLIN

Jo jouluksi 1949 ilmestyi Kangasala Seuran ensimmäinen vuosikirja Kangasalan Joulu, joka edelleenkin jatkaa ilmestymistään.

Ensimmäisen tehtävänsä Kangasala-Seura sai, kun taiteilija Einar Ilmonin muistomerkki pystytettiin hänen haudalleen Vanhalla hautausmaalla 12.11.1950. Seuraa pyydettiin ottamaan muistomerkki ja hauta hoitoonsa. Ilmonin taiteen ystävät luovuttivat seuralle merkittävän rahasumman ja seura huolehti haudan hoidosta kunnes tehtävä siirtyi muihin käsiin. Viime vuosien ajan Ilmonien hauta ja Einar Ilmonin muistomerkki ovat olleet puutarhuri Eetu Simulan hyvässä hoidossa.

Kunnan vaakunasta aihekilpailu

Kangasala-Seura järjesti kunnan vaakunatoimikunnan pyynnöstä vaakuna-aihekilpailun "tässä tulevaisuuteen ulottuvassa kysymyksessä" kuten pöytäkirja asian ilmaisee. Määräaikaan mennessä saapui kaksikymmentä ehdotusta kymmeneltä henkilöltä. Aiheet liittyivät Kesäpäivä Kangasalla -lauluun, Kaarinoihimme, historiaan, urkutehtaaseen ja maisemiin. Kunnan vaakunatoimikunta arvioi ehdotukset. Ensimmäisen palkinnon sai rouva Anna Tavela Ad lucem -aiheellaan, männyn latvasta lentoon nousevasta kotkasta. Sen pohjalta vaakunataiteilija Olof Eriksson laati kunnan vaakunan. Seura palkitsi Anna Tavelan ja kolme osanottajaa, jotka olivat Aati Rehnfors, Martta Aarnikotka ja Marketta Tulenheimo.

Samaan vuoteen mahtui vielä toinenkin Kangasala-Seuran julistama kilpailu. Se oli valokuvakilpailu, jonka tarkoituksena oli saada kuvatuksi Kangasalan keskeisiä aiheita ja tuoda niiden avulla esille jotain oleellista tästä pitäjästä. Tulokset eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia. Ylivoimainen voittaja ammattivalokuvaajien sarjassa oli valokuvaaja Matti Poutvaara, Amatöörivalokuvaajien sarjassa menestyivät parhaiten Aati Rehnfors ja Kauko Saari. Tuomareina olivat valokuvaaja A.Munck-Lagus ja Eero Aro.

Vuoden 1950 vuosikokouksesta alkoi perinne. Kokouksen ohjelmaan otettiin kotiseutuun liittyvä esitelmä, pakina tai muistelo, esittäjinä aluksi johtokunnan jäsenet ja myöhemmin myös ulkopuolisia henkilöitä. Tarkoituksena oli saada aikaan kotiseutuhenkisen yleisöjuhlan tuntu. Toivottiin, että se innostaisi pitäjäläisiä liittymään seuran jäseniksi. Osoittautui, että varsinkin muistelukset herättivät kuulijatkin muistelemaan, ja näin syntyi pöytäkirjan mukaan oikein "muistojen mosaiikki".

Viljamakasiinista museo

W.H.Tavelan ehdotus viljamakasiinin hankkimisesta kotiseutumuseoksi sai uutta vauhtia. Hän oli jo vuonna 1949 antanut johtokunnalle tehtäväksi anoa manttaalikunnan kuntakokoukselta rakennusta museotarkoitukseen. Manttaalikunnan kokous suostui 25.10.1949 seuran anomukseen luovuttaa "pitäjämme keskeisellä paikalla oleva vanha tyylikäs viljamakasiini " museoksi. Se oli iloinen uutinen, sillä museota oli jo toivottu "entispolvien muistojen keräämistä varten", kuten pöytäkirjasta käy ilmi. Arkkitehti Otto-I. Meurmanilta pyydettiin muutossuunnitelma. Hänen erinomaisen suunnitelmansa ansiosta käyttöä vailla ollut viljamakasiini muuttui ylvääksi museorakennukseksi. Kunta myönsi avustusta 100.000 mk nostettavaksi v.1951. Suunnittelu saattoi alkaa.

Seuran toinen toimintavuosi (1950) oli pöytäkirjan mukaan "voitollinen toiminta-aika". Oli saatu ratkaisu museoasiaan, tehty aloitteita kuten E. Ilmonin Vapahtaja-maalauksen hankkimisesta seurakunnalle, joka sen sitten ostikin Oli opastettu ryhmiä oppaina Martta Aarnikotka ja Tauno Honkala. Seura oli rekisteröity 23.2.1950. Kangasalan Joulu oli ilmestynyt ja tuonut seuralle varoja. Lahjoituksia oli saatu mm. pääjohtaja Lauri J. Kivekkäältä 15 kpl OY Kangasalan Sähkön osakkeita. Ja mikä tärkeintä: oli luotu perusta ja muodot kotiseututyölle.

Vuoden 1951 jatkui saman johtokunnan ja samojen virkailijoiden avulla. Huhtikuussa 1951 Kangasala-Seura liittyi Hämeen Heimoliiton jäseneksi. Kunnan terveydenhoitolautakunnan kanssa järjestettiin siivousviikko. Se kuului maisemanhoito-ohjelmaan, jota seura alusta alkaen piti tavoitteenaan.

Museon rakentaminen taloudellinen ponnistus

Paljon työtä ja huolta vaadittiin seuran puheenjohtajalta Jaakko Meurmanilta ja sihteeriltä Eero Arolta sekä koko johtokunnalta viljamakasiinin muuttamisessa museoksi. Arkkitehti Otto I. Meurmanin piirustukset oli hyväksytty pienin muutoksin. Tärkeintä oli ettei rakennuksen ulkonäkö muutu. Valaistuksen takia oli kuitenkin päädyn puuosaan tehtävä ikkuna, samoin katolle.

Rahoitus tuotti huolta. Kunta ei hyväksynyt seuran raha-anomusta, joten museon rakentamista ei vielä 1951 voitu aloittaa. Kangasalan Sanomat seurasi museohankkeen edistymistä ja lahjoitti seuralle seuraavana vuonna 50.000 markkaa.

Kangasala-Seura asetti vuosikokouksessa 1952 neuvottelukunnan miettimään keinoja varojen hankkimiseksi. Neuvottelukuntaan tulivat Auli ja Jaakko Meurman, Anna Tavela, Eero Aro, Armas Brander ja Vihtori Luoto. Kangasalan Joulun tuotto ei yksin riittänyt, joten oli otettava vanhat keinot kuten arpajaiset yms. käyttöön. Suunniteltiin kesäjuhlien järjestämistä pitäjän muiden samanhenkisten seurojen kanssa sekä Kangasalan kotien taideteosten ja kirkon aarteiden esillepanoa. Vuosi oli työntäyteinen. Museo oli tärkein kohde. Neuvottelukuntaan tuli uusia voimia kuten mm. kunnanjohtaja Olavi Salaterä.

Kangasala matkailuopas ja kartta

Eero Aro kokosi Kangasala oppaan, ja siihen liittyi myös tyylikäs matkailukartta. (Edellinen opas oli vuodelta 1930.). Kangasalan Joulu ilmestyi entisin toimittajavoimin (Eero Aro ja Marketta Saikku). Kangasalan kunnan ja Kangasalan Sanomien avustukset museohankkeeseen olivat hyvin tervetulleet. Vuosikertomus toteaakin, että "seuran asema oli vakiintunut ja Kangasalan Joulun merkitys lisääntynyt". Museo sitoi kuitenkin voimat ja rahavarat niin, ettei Kangasalan Karjalaisten ehdotukseen yhteisen talon hankkimisesta seuroille voitu myöntyä. Seuraavasta toimintavuodesta olikin tuleva "museovuosi".

MUSEON RAKENTAMINEN VOI ALKAA

Vuodesta 1953 tuli Kangasala-Seuralle merkittävä, sillä viljamakasiinin muutostyöt museokäyttöön saattoivat nyt alkaa todenteolla. Oli eduksi, että sekä johtokunta että virkailijat olivat entiset, asiaan perehtyneet.

Rakennustöiden urakkasopimus tehtiin Rakennustoimisto Niilo Ahti Oy:n kanssa. Sähkötyöt teki Oy Kangasalan Sähkö ja maalaustyöt Arvo Virran maalausliike arkkitehti Harry W. Schreckin suunnitelman mukaan. Seuran sihteeri Eero Aro on tehnyt tarkat muistiinpanot museon työvaiheista. Niistä käy ilmi, että jokainen suunnittelija ja urakoitsija otti huomioon työn "sivistyksellisen arvon" hinnoittaessaan kustannuksiaan. Silti valvojien mukaan työt oli tehty erittäin hyvin ja taitavasti. Rahoitus järjestyi kunnan avustuksen ja kolmen kirkonkylän pankin myöntämien lainojen avulla. Museo tuli maksamaan kaikkiaan n. 2 milj. markkaa.

Mieleenpainuva kotiseutujuhla

Rahan hankkimiseksi ja myös kotiseututunteen nostattamiseksi päätettiin järjestää koko pitäjän yhteinen kesäjuhla heinäkuussa 1953. Siinä olivat mukana Raudanmaan Nuorisoseura. saarikyläläiset, Kangasalan Martat, Melojat, Palokunta, partiolaiset ja suuri joukko muita avustajia ja ohjelman suorittajia.

Kangasalan historian henkilöt, kivikauden asukkaat, hakkapeliitat, kirkonrakentajat, Kangasalan kolme Kaarinaa, kirjailija Sakari Topelius ja monet muut henkilöt saapuivat juhlakulkueessa Pirtinmäelle kotiseutujuhlaan. Yleisöä oli paikalla tuhatmäärin. Kangasalan uusi vaakuna paljastettiin juhlallisin menoin.

Juhlasta on olemassa seuran sihteerin laatima yksityiskohtainen selostus. Pöytäkirja toteaa, että juhla onnistui kaikin puolin hyvin, jopa yli odotusten. Juhlan puhdas tuotto, 250.000 markkaa käytettiin museohankkeeseen. Seuran erikoiskiitos järjestelyistä annettiin Martta Aarnikotkalle, Marketta Saikulle Erkki Luodolle ja Eero Arolle. Juhlasta on olemassa sekä Filmiseppo Oy:n elokuva että kaitafilmi, nyttemmin myös videolla, filmaajina Erkki Ytterström ja Pertti Tulenheimo.

Vaikka kesä oli ollut työntäyteinen ja rasittava, ei se estänyt tekemästä uusia suunnitelmia. Museota haluttiin heti käyttää ja näyttää, joten seuraavaa kesää varten ryhdyttiin suunnittelemaan sinne Kangasalan kotien taiteen näyttelyä. Suunnittelu annettiin Aulikki Meurmanin, Martta Aarnikotkan, Marketta Saikun ja Birgit Rydmanin tehtäväksi.

Kotien taideaarteiden näyttely

Vuonna 1954 seuran toiminta jatkui vilkkaana. Kokouksissa pohdiskeltiin Kangasalan vaakunan käyttöä eri tarkoituksissa, mm. vaakuna-aiheisissa ryijyissä, standaareissa ja pienissä vaakuna-lipuissa. Nykyisin vaakunan käyttö on yleistynyt kunnan lahjalusikoista tangoissa liehuviin viireihin ym. saakka.

"Museovuoden" aikana syntynyt suunnitelma kotien taiteen näyttelystä museossa toteutettiin 21. -26. elokuuta v.1954. Siitä muodostuikin merkkitapahtuma. Partiolaiset hoitivat museon vartioinnin näyttelyn ajan. Pöytäkirja toteaa, että näyttely oli kulttuuritapahtuma, mutta myös sen aineellinen tulos oli hyvä.

Alusta saakka johtokuntaan kuulunut Erkki Luoto kuoli ja hänen tilalleen valittiin W. H. Tavela. Tavela ehti olla johtokunnassa vain lyhyen aikaa, sillä joulukuussa 1955 hänkin siirtyi ajasta iäisyyteen.

MATKAILU JA LUONNONSUOJELU

Matkailijoiden saaminen pitäjään oli alusta pitäen yksi Kangasala-Seuran pyrkimyksistä. Kangasalahan tunnettiin maisemistaan ja historiastaan, mutta kumpaakaan ei varsinaisesti ollut käytetty matkailijoiden houkuttelemiseksi tänne. Kotiseutuyhdistyksen päätehtäviä oli juuri historiallisten kohteiden tunnetuksi tekeminen ja luonnonsuojelu.

Arkeologisesti arat alueet olivat v.1954 vaarassa, kun Huutijärvi - Sahalahti - Kuhmalahti - tietyö käynnistyi. Se aiheutti "hälytys"-tilan Kangasala-Seurassa,. Kansallismuseolle tiedotettiin asiasta. Arkeologit K. F. Meinander ja Ville Luho tutkivat Huutijärvellä tien alle jäävän alueen, jonka suojaamista he pitivät aiheellisena. Lehdistökin kiinnostui kivikautisen asutusalueen tuhoamisesta.

Historiallisia kohteita Kangasalla on useita. Oli todettu, että matkailijoita kiinnostivat kolme Kaarinaamme, mutta etenkin Kuussalon Kaarinan tarina ja "verikivi" kirkon seinässä kiehtoi mieliä. Verikiveä ei kuitenkaan ollut aivan helppo löytää, joten Kangasala-Seura teki esityksen kirkkohallintokunnalle kiven merkitsemisestä. Vastaus oli sillä kertaa kielteinen. Myöhemmin asia ratkesi kuitenkin myönteisesti, ja seura kustansi kirkon seinään verikivi-merkinnän pronssikirjaimin. Kivi on nähtävyys vielä tänäkin päivänä eikä merkintä häirinne ketään.

Museoesineistön kerääminen

Myös Jalmari Finne -tradition Kangasalla voi sanoa alkaneen vuodesta 1954. Silloin 11.11. Jalmari Finnen Säätiö luovutti museolle Finnelle kuulunutta esineistöä, joka siitä alkaen on ollut museossa omassa osastossaan yleisön nähtävillä.

Museoon kerättävä aineisto ja sen järjestely herätti pohdiskelua. Ennen kaikkea museo kaipasi esineistöä, jota Eero Aro lupasi hankkia kiertäessään pitäjää toimittajatehtävissä. Liikkumisen helpottamiseksi seura avusti häntä ajoneuvon eli skootterin hankinnassa. Pitäjäläiset ottivat innostuneena museohankkeen vastaan. He pitivät kunnia-asianaan lahjoittaa esineitä kotiseutumuseoon. Skootterin tukevalla tavaratelineellä useat esineet kulkeutuivat museoon. Usein sihteeri oli avaamassa ovia, kun lahjoittajat itse toivat esineitä museolle. Suuremmilta kustannuksilta säästyttiin niin esineistöä hankittaessa kuin niitä kuljetettaessa. Linja-autotkin saatiin kuljettamaan tavaraa ilmaiseksi. Lahjoituksia tuli niin paljon, että kaikkia, varsinkaan kirjoja, ei edes voitu asettaa näytteille.

Tavanomaisen museoesineistön rinnalle mietittiin muutakin katseltavaa kävijöille ja päädyttiin historiallisiin pienoisryhmiin. Omissa osastoissaan olevat ryhmät kuvaisivat eri aikojen elämää. Huolella valmistetuista ryhmistä onkin sitten tullut Kangasalan kotiseutumuseon erikoisuus, joka on herättänyt ihastusta ja kiinnostusta.

Kangasalan Messuilla 1955 seuralla oli jo oma osasto, josta vastasivat Martta Aarnikotka, Birgit Rydman, Aili Tavela ja Tuula Meurman. Esillä olivat Kangasala-Seuran viirit, hihamerkit, postikortit, kartat ja oppaat.

Luonto ja maisemat

Luontoasiat olivat jatkuvasti esillä seuran toiminnassa. Aloitteita tehtiin ränsistyneiden puiden kaatamiseksi, urkutehtaan pihan siistimiseksi kaivaustöiden jäljiltä tai lippukulttuurin kohentamiseksi pitäjässä. Vakava asia oli Keisarinharjun päällä kulkeva ikivanha maantie, jonka Tie- ja Vesirakennushallitus oli sorakuopan vuoksi katkaissut. Asiasta menivät lausunnot ja asiakirjat Kangasala-Seuralta ja kunnanhallitukselta maaherran virastoon, jossa ne huomioitiin aina maaherra S. Mattssonia myöten.

Huoli pitäjän luonnonkauneuden säilymisestä rakentamisen kiihtyessä jatkui, Tänne kutsuttiin valtakunnan ylin luonnonsuojeluvalvoja tri Reino Kalliola. Hänen kanssaan seuran puheenjohtaja ja sihteeri kävivät mm. Keisarinharjulla, Pikonkankaalla ja Kalle Marttilan metsässä Ilkonmäen juurella. Toivottiin, että varsinkin soranoton ongelmat voitaisiin ratkaista.

Esitettiin myös pyyntö Hämeen Tie- ja Vesirakennuspiirille, ettei harjua katkaistaisi Pikonkankaan sorakuopalta Pikkulukkoon eikä valtatien suunta Kaivannossa menisi harjun lakea vaan nykyistä reittiä. Tri Kalliolan kanssa keskusteltiin monista muistakin pitäjän luontoon liittyvistä asioista, esim. siitä, miten harjujen puustoa pitäisi hoitaa niin, että sen hyöty ja kauneus olisivat sopusoinnussa. Esimerkkinä siitä oli Ilkossa Marttilan metsä, jonka rauhoittamista toivottiin.

Vihtori Peltonen - Lihasulan Säätiön puheenjohtaja W.H.Tavela ilmoitti, että Säätiön maista voitaisiin saada ehkä luonnonmetsä, missä suojeltaisiin sekä kasvusto että rauhoitettaisiin riista. Keskusteluista annettiin julkilausuma lehdistölle ja se sai huomiota osakseen.

Julkisuus Kaivannon alueen luonnosta johti siihen, että Metsähallitus osti Kaivannon pohjoispuolelta Päivölän tilan Kangasala-Seuran ja valtion luonnonsuojelunvalvojan ehdotuksesta. Näin yli hehtaarin suuruinen luonnonkaunis alue säästyi soranotolta.

OPASKURSSEJA JA KOTISEUTURETKIÄ

Kangasala-Seuran johtokunnassa ei juuri tapahtunut muutoksia. Edesmenneiden Luodon ja Tavelan tilalle valittiin pankinjohtaja Lauri Rantala ja hammaslääkäri Antti Outinen, jotka näin aloittivat vuosia kestäneen johtokunnanjäsenyytensä.

Matkailu ja sen kehittäminen oli edelleen ajankohtainen asia. Lepokodissa järjestettiin opaskurssi 30.5.1956. Kurssin vetäjänä oli Martta Aarnikotka. Kahdentoista osallistujan kurssi oli menestys. Kesäkautena oli kuusi opastusta ja palvelu järjestyi aina pyydettäessä. Seura aloitti opastoiminnan Kangasalla. Ensimmäinen opastaulukin pystytettiin kertomaan Sarsan vuoden 1604 luonnonmullistuksesta.

Matkailureitti Roineen Rengas oli seurassa herännyt suunnitelma. Se toteutettiin kesällä 1957. Puheenjohtaja Jaakko Meurman ja sihteeri Eero Aro neuvottelivat naapurien, Sääksmäen, Valkeakosken ja Pälkäneen, edustajien kanssa yhteistoiminnasta. Aloite sai kannatusta, ja valittu toimikunta, seuran edustajina Meurman ja Aro, ryhtyi suunnittelemaan "renkaan" yksityiskohtia. Vuosikertomuksessa todetaan, että "Roineen Rengas onnistui hyvin, joskaan seura ei voinut välttyä pieniltä rahallisilta tappioilta ensimmäisenä vuonna."

Kangasala-koru

Matkailun kehittämiseen liittyvät myös matkamuistot ja kotiseutuhenkiset lahjat. Toimikauden 1957 hanke oli Kangasala-korun aikaansaaminen. Tehtävä annettiin toimikunnalle, johon kuuluivat Birgit Rydman, Marketta Saikku, Martta Aarnikotka ja Eero Aro. Korun malliksi otettiin pronssikautinen solki, joka on löytynyt Tiihalan Jussilan kalmistosta. (kuuluu Kansallismuseon kokoelmiin). Tiihalassa asunut hopeaseppä Arvo Saarinen valmisti vuosikausia hopea- ja pronssikorut. Birgit Rydman valvoi, että korusta tuli tarkoin alkuperäisen kaltainen. Korusepän työvälineet ja korun muotit ovat museossa nähtävissä.

Museon elämäkin oli alkamassa. Kokoelmat olivat täydentyneet lahjoituksista ja sihteerin keräystyön tuloksista. Kangasalan Urkutehdas lahjoitti Pertti Tulenheimon välityksellä museoon Evankelisen suunnan perustajan Fredrik Gabriel Hedbergin yli sata vuotta vanhat kotiurut, jotka ovat museon toisessa kerroksessa. Kansallismuseo puolestaan luovutti joitakin täältä löydettyjä esihistoriallisia kiviesineitä.

Museon avajaiset

Vuodesta 1958 tuli Kangasala-Seuralle merkkivuosi, sillä museo avattiin kesäkuun 10 päivänä. Museon järjestelytöistä vastasivat Eero Aro apunaan riistapäällikkö Gunnar Luhtamo, jonka johtokunta oli valinnut museonhoitajaksi. Mukana auttamassa olivat myös rouva Helvi Aro, ylioppilas Elina Aro ja siivoojana Helvi Mikkola. Museo oli tarkoitus pitää avoinna yleisölle sunnuntaisin klo 12-14.

Avajaispäivänä pitäjäläiset pääsivät tutustumaan museoon ja illalla klo 18 oli varsinaiset avajaiset kutsuvieraille. Syksyllä voitiin todeta, että museo oli otettu hyvin vastaan, kesän kävijämäärä oli ollut noin tuhat henkeä.

Museo oli saanut huomiota ja suosiota. Ensimmäinen pienoisryhmä, Kivikauden elämää esittävä kipsityö, (tekijänä kuvanveistäjä Mauno Juvonen) ja tarkka pienoisjäljennös Kangasalan miesten jatkosodan aikaisesta etulinjan korsusta olivat avajaisten erikoisuudet.

Helsingin Sanomat kirjoitti uudesta museosta: "Kun maaseudun museoita yleensä syytetään siitä, että ne ovat museoesineiden varastopaikkoja, on Kangasalla onnistuttu torjumaan tämä vaara ja saatu syntymään tilavantuntuinen, rauhallinen, tyylikäs ja yksilöllinen kokonaisuus."

Eräs museon saama lahjoitus tuotti ongelmia. Lepokodissa usein vieraillut kuvanveistäjä Lauri Leppänen lahjoitti Kangasala-Seuralle Seinäjoelle tekemänsä Mannerheimin patsaan kipsivaloksen. Lahjoitus oli arvokas. Kuusikymmentäluvun alussa Kangasalle palasina tuodun patsaan liitti kokoon kuvanveistäjä Mauno Juvonen. Kookas patsas ei mahtunut museoon. Kangasalan yhteiskoulu otti teoksen säilytettäväksi. Se sijoitettiin keskeiselle paikalle koulun ala-aulaan, jota siitä lähtien on kutsuttu "Marskin saliksi". Jyhkeä marsalkka on edelleenkin osoittamassa aina uusille oppilaspolville tietä historiaan ja kurinalaiseen opiskeluun.

Seuran toiminta jatkui entiseen tapaan. Museon näytöstä ja siisteydestä huolehti nyt "lähinaapuri" Katri Salo pientä korvausta vastaan. Toimintakohteistahan ei ollut puutetta. Perustajajäsen, varapuheenjohtaja sekä Kangasalan Joulun toimittaja Marketta Saikku erosi seuran tehtävistä monien kiireittensä takia. Hänen tilalleen valittiin johtokuntaan Pertti Tulenheimo, varapuheenjohtajaksi tuli Aarne Salokangas.

Kangasalan Kansanopiston perustamisesta oli kulunut 70 vuotta (toiminta alkoi 16.1.1889). Seura kiinnitti tapahtuman muistoksi kuparilaatan teksteineen Vääksyn Parvulan seinään. Kansanopisto alkoi tässä rakennuksessa.

Valtionavulla velat maksuun

Museon velat rasittivat yhä Kangasala-Seuraa. Tosin Kangasalan kunnan ja Kangasalan Sanomien avustuksilla niitä oli saatu lyhennettyä. Seuran kutsumana opetusministeri Heikki Hosia vieraili täällä. Hän oli tyytyväinen tasokkaaseen museoon sillä seurauksella, että opetusministerin suosituksesta seura sai valtionapua 200.000 mk (silloista rahaa), joten 13.12.1959 velka saatiin kokonaan maksettua, Vuosikertomus toteaakin: " Eräs merkittävä vaihe on päättynyt. Nyt voidaankin toimintaa kehittää ja ottaa uusia tehtäviä pitäjämme vaalimisessa". Todetaan myös, että museo tarvitsee jatkuvaa huolta ja kehittämistä. Se asia voidaan allekirjoittaa tänäkin päivänä.

Johtokunta päätti, ettei seura enää järjestä Roineen Renkaan matkoja, vaan vain opastuksia pyydettäessä. Niitä oli ollut runsaasti, mutta koska kuntaan oli perustettu matkailulautakunta, voitiin matkailuun liittyvät asiat jättää tulevaisuudessa sille. Kangasala-Seura ja matkailulautakunta järjestivät yhdessä opaskurssin. Uutena toimintana oli kotiseutupolku, jossa tutustuttiin historiaan Huutijärven, Keisarinharjun ja Vääksyn maisemissa. Kotiseutupolku onnistui hyvin muutaman sadan kävelijän saadessa sekä liikuntaa että hyvän annoksen kotiseutuhistoriaa.

1960-LUKU, HEIMOJUHLAT JA PIENRYHMÄT

Vuosi 1960 oli Kangasala-Seuran 12. toimintavuosi. Seuran perustamisesta alkaen oli toimittu vauhdilla. Johtokunnassa olivat Jaakko Meurman puheenjohtajana, Aarne Salokangas varapuheenjohtajana, Eero Aro sihteerinä, Lauri Rantala rahastonhoitajana, jäseninä Martta Aarnikotka, Aili Tavela, Tauno Honkala, Antti Outinen ja Pertti Tulenheimo.

Seuraavana vuonna johtokunta jatkoi entisin kokoonpanoin, mutta kiireittensä takia Eero Aro luovutti Kangasalan Joulun toimittamisen Kirsti Juvoselle, joka sitten vastasikin vuosikirjan ilmestymisestä 1990-luvun alkuvuosiin saakka.

Hämeen Heimojuhla - seuraava suurhanke

Hämeen Heimoliiton pyynnöstä alkoivat neuvottelut kesäjuhlien järjestämisestä Kangasalla 1962. Seura järjestäisi ohjelman, jossa olisi historiallinen kulkue kuvaelmineen ja maaherra Tuomisen juhlapuhe. Juhlapaikaksi saataisiin Sorolan kartanon Ukkijärven rantapelto. Seurassa alkoivat suuret valmistelut. Ohjelman suorittajia tarvittiin useita kymmeniä ja avustajia satoja.

Heimojuhla vietettiin 10.6.1962 ja se onnistui erinomaisesti. Kesäjuhlien järjestäjien ainainen painajainen, sää, suosi juhlaa. Vain pieni sadekuuro kasteli värikästä juhlakulkuetta Vuosikokouksessa puheenjohtaja Meurman kiitti kaikkia noin 70 juhlan ohjelmansuorittajaa, jotka oli kutsuttu tilaisuuteen. Oman kiitoksensa sai Raudanmaan Nuorisoseura, joka eri tilaisuutena esitti E, Aron ja P. Tulenheimon kirjoittaman kuvaelman "Kangasalan Urkutehtaan perustamisvaiheet".

Seura saattoikin luottavaisin mielin katsoa tulevaisuuteen ja tehdä suunnitelmia, sillä "tileistä puuttui velkojen sarake" kuten puheenjohtaja vuosikokouksessa totesi.

Vuosina 1963 ja -64 johtokunta kokoontui vain yhden kerran, ja vuoden -63 vuosikokous jätettiin kokonaan pitämättä Hämeen Heimojuhlan järjestäminen oli ollut suuri voimainkoetus, joka tuntui. Koko ajan oli kuitenkin suunnitteilla ja työn alla Kaarina-ryhmät museoon..

Johtokunnassa tapahtui muutoksia. Aili Tavelan tilalle valittiin Kirsti Juvonen - Kangasalan Joulun toimittaja - ja Aarne Salokankaan tilalle rautatieläinen Toivo Heikkilä. Tauno Honkalasta tuli varapuheenjohtaja.

Huhtikuun 1 päivänä 1964 paljastettiin Kaivannon uuden sillan muistolaatta seuran ja TVH:n edustajien läsnäollessa. Sillan "ukkopylvääseen" kiinnitetyn pronssilaatan teksti kertoo lyhyesti Kaivannon kanavan syntyhistorian. Laatan kustansi Kangasala-Seura. 1970-luvulla laatta jouduttiin siirtämään alueen uudelleenjärjestelyjen takia maanviljelijä Esa Karppilan lahjoittamaan kivipaateen sillan kupeessa.

Kaarinoiden ryhmät museoon

Vuoden 1965 odotetuin tapahtuma oli Kaarina Maununtyttären ja Kaarina Hannuntyttären ryhmien valmistuminen museoon. Molemmat Kaarinat seuralaisineen olivat nyt saaneet historiallisesti oikeatyyliset vaatteet ja ympäristön. Taiteilija Birgit Rydman oli tutkinut tarkasti kaikki yksityiskohdat. Tarkkuutta vaativan ompelutyön oli tehnyt ompelija Sylvi Salminen ja taustatyön Stockmannin pääsomistaja I. Schultz-Pedersen. Puuseppä K. A. Järvinen oli valmistanut esineet. Ryhmät paljastettiin vuosikokouksen yhteydessä 9 päivänä elokuuta 1965. Toivottiin, että ryhmät kiinnostaisivat museossa kävijöitä ja varsinkin nuorisoa, joka kouluaikana luokittain voi maksutta käydä museota tutkimassa.

Myös kustavilaista ryhmää ruvettiin suunnittelemaan. Näistä nukkeryhmistä on tullut kotiseutumuseomme suosittu erikoisnähtävyys.

LISÄÄ PIENOISRYHMIÄ JA ENTISAJAN ELÄMÄÄ

Varsin näkyvän ja "dynaamisen" 1950-luvun jälkeen vaikutti 1960-luku hiljaiselta. Ajan hengen mukaista oli arvostella vanhaa ja tuomita se . Niinpä Kangasala-Seurakin toimi "salamyhkäisesti" museon seinien suojassa.

Mitä museossa sitten tapahtui? Vuosikokous pidettiin museossa 16.9.1966. Silloin puheenjohtaja paljasti kustavilaisen pappilasali-ryhmän ja esitti kiitokset ryhmän valmistajille Birgit Rydmanille, Sylvi Salmiselle ja ammattikoulunopettaja Yrjö Kahilaiselle oppilaineen sekä maalari Timo Valleniukselle.

Seuraavana vuonna museo sai talonpoikaissaliryhmän samojen taitavien tekijöiden käsistä. Ryhmä esittää rusthollari Kaarle Tavelaa, hänen emäntäänsä Justiinaa ja kahta tytärtään Eriikaa ja Serafinaa. Isäntä on juuri palannut kotiin moniviikkoiselta Moskovan matkaltaan missä hän edusti Suomen talonpoikia Aleksanteri II:n kruunajaisissa. Salin pöydällä on Kaarle Tavelan saama keisarillinen muistolahja, kookas hopeatuoppi. Ryhmän huonekalut, ryijy ym. on tehty alkuperäisten mallien mukaan.

Toukokuussa 1968 opettaja Eino Tarpila lahjoitti museolle kirkonkylässä sijainneen Hammarenin talon pienoismallin. Juuri 80 vuotta täyttänyt lahjoittaja mainitsi luovutustilaisuudessa: "Talo oli tyyliltään ainutlaatuinen. Siinä oli umpipiha, jonka ympärillä rakennukset sijaitsivat. Sisäänkäynti tapahtui jykevien lautaporttien kautta kahdelta puolelta." Lahjoitus on arvokas, sillä aikoinaan talo oli tunnettu pitkän Turun tien matkaajien maja- ja levähdyspaikkana.

Vuonna 1967 seura osti kuvanveistäjä Kimmo Pyyköltä tilaamansa kirkonrakentajien ryhmän kirkon 200-vuotismuistoksi. Se on kipsiin valettuna omassa vitriinissään museossa.

Siirtyisten torpparikylä ja Kivennavan talo

Ukin pohjoispäässä, Lepokodin vieressä on sijainnut Siirtyisten torpparikylä. Museoon oli kaivattu sen pienoismallia. Eino Tarpilalla oli kylä hyvässä muistissa. Hän valmisti sen pienoismallin muistoksi jälkipolville. Tekijä lahjoitti tämän monen kuukauden työnsä Kangasala-Seuralle.

Kirkonkylän pienoismallien rinnalle tuli muisto myös pitäjän karjalaisten kotiseudusta. Marraskuun 9 päivänä 1969 oli museolla juhlatilaisuus, jossa Kivennavan pitäjäseura ja Kangasalan Karjalaiset r.y. lahjoittivat Kangasalan museolle "Kivennavan talon" pienoismallin. Se on jäljennös Mikko Reinikaisen talosta Kivennavan kirkonkylästä. Lahjoitus on arvokas, koskettava ja paljon historiaa sisältävä muisto.

Samassa tilaisuudessa kiinnitettiin myös laatta museon eteen tuotuun pallograniitin lohkareeseen. Kivi on peräisin maanviljelijä Antti Rantalan maalta Haapaniemestä Siirtolohkareen ikää ja vaiheita kuvaavan laatan kiinnitti Antti Rantala. Kivestä on tullut vuosien mittaan nähtävyys ja lähes museon symboli.

Jo v.1967 Hämeen Heimoliiton neuvojat antoivat 30.8 pitämässään tarkastuksessa museosta Kangasala-Seuralle erittäin kiitettävän lausunnon. Samoin Hämeen läänin maaherra Jorma Tuominen antoi viimeisessä kuntaan tekemässään tarkastuksessa siitä kiittävän lausunnon.

Suojelukohteena jälleen Keisarinharju

Vaikka Kangasala-Seura 1960-luvulla pääasiassa keskitti toimintansa museon kehittämiseen, ei luontoakaan unohdettu. Keisarinharju oli nyt vaarassa Lahden moottoriliikennetien takia. Seuran kutsusta professori Reino Kalliola saapui neuvottelukokoukseen, jossa kuntaa edustivat Verneri Kiekara, Toivo Kuortti ja Markku Teräsmaa ja seuraa Jaakko Meurman, Pertti Tulenheimo, Lauri Rantala, Tauno Honkala ja Eero Aro. Suositus oli, että harju jätettäisiin koskemattomaksi, vain sorakuoppaluiska tasattaisiin.

VR:lle lähti kirjelmä Vatialan sorakuopan hoitamisesta maisemalliseen kuntoon. Kunnanhallitusta lähestyttiin vuoden 1970 luonnonsuojeluvuoden merkeissä ja pyydettiin huolehtimaan kunnan suurmaisemahoidosta.

1970-LUKU, LISÄÄ LAATTOJA JA MUISTOMERKKEJÄ

1960-luvun vuosina kuten 1950-luvullakin Kangasalan Joulu ilmestyi joka vuosi. Tämä vuosikirja oli seuran päätulolähde. Lehden toimittamisesta ei syntynyt kuluja ja avustajat antoivat kirjoituksensa vapaasti lehden käyttöön. Ilmoitustulot kattoivat painatuskulut. Taloutta hoidettiin hyvin ja varat riittivät kohtuulliseen kotiseututyöhön.

Vuonna 1969 Kangasala-Seuran johtokuntaan kuuluivat Jaakko Meurman, Martta Aarnikotka, Kirsti Juvonen, Lauri Rantala, Tauno Honkala, Pertti Tulenheimo, Antti Outinen, Toivo Heikkilä ja Eero Aro. Seuran virkailijoina olivat edelleen Meurman, Rantala ja Aro.

Vuosi 1970 toi muutoksia johtokunnan kokoonpanoon. Vuosikokouksessa 28.9.1970 puheenjohtaja Jaakko Meurman avaussanoissaan totesi, että vaikka vuosikokouksia ei muutamana vuonna oltu pidettykään, oli seuran toiminta jatkunut menestyksellisesti, kiitos sihteeri Eero Aron. Tilanne oli nyt erikoinen, sillä kaikki johtokunnan jäsenet olivat erovuorossa ja jättivät paikkansa täytettäväksi. Uuteen johtokuntaan valittiin uusina jäseninä Timo Haavisto, Arvi Huuhtanen ja Markku Teräsmaa uusina jäseninä Aarnikotkan, Rantalan ja Heikkilän jäädessä pois johtokunnasta.

Kangasala-Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja perustajajäsen Jaakko Meurman luopui puheenjohtajan tehtävästään. Hänen seuraajakseen valittiin yhtä pitkäaikainen seuran sihteeri Eero Aro. Lauri Rantala jatkoi rahastonhoitajana. Sihteeriksi valittiin Irmeli Holmberg.

Seuran toiminta jatkui entiseen tapaan. Museo oli edelleen keskeisellä sijalla toimintasuunnitelmissa. Tavoitteisiin kuului historiallisten ryhmien lisääminen ja kehittäminen sekä museon pitäminen avoinna kesäsunnuntaisin. Museon hoitajana ja näyttäjänä oli edelleen Katri Salo.

Kivikauden liesi

Kivikauden asuinpaikalla Pohtiolammella oleva kivikautinen kuoppaliesi kunnostettiin kesällä 1971, se sai katoksen ja ympäröitiin aidalla. Lieden viereen pystytettiin muistolaatta. Lokomo Oy:ssä valmistettu laatta saatiin lahjoituksena ja sen paljasti taiteilija Birgit Rydman. Paljastuspuheen piti Hämeen museon intendentti Esko Sarasmo. Myöhemmin laatta hävisi. Uusi laatta pantiin paikalle 1990-luvulla, kun museovirasto kunnosti Sarsan aluetta.

Vuonna 1972 johtokunnassa tapahtui muutos Markku Teräsmaan jäädessä pois. Hänen tilalleen valittiin Jaakko Jussila, josta sitten tulikin pitkäaikainen jäsen ja Kangasalan Joulun toimituksen avustaja.

Kangasalan Koraalikirja

Kangasalan kirkon arkistosta löytynyt vanha koraalikirja innosti seuraa miettimään, miten tätä harvinaisuutta voisi tehdä tunnetuksi ja siten myös täydentää tämän pitäjän historian tietoutta. Kirjan faksimile-painos olisi ollut oivallinen, mutta kallis lahja-artikkeli. Sen sijaan päädyttiin koraalikirja-konsertin järjestämiseen kirkossa 12.3.1972. Konsertin järjestivät Kirkkokuoro, Maanantaikuoro ja Kangasala-Seura. Musiikki pohjautui kokonaisuudessaan tähän vuonna 1624 käsin kopioituun messu- ja koraalikirjaan, joka sai arvoisensa esittelyn myös tutkijaltaan T. J. Haapalaiselta.

Hilda Pihlajamäelle muistokivi

Toimintasuunnitelmiin kuului myös näyttelijä Hilda Pihlajamäen muistomerkin pystyttäminen Ranta-Koiviston vastavalmistuneelle asunto(näyttely)alueelle. Taiteilijan lapsuudenkoti oli ollut Ranta-Koiviston talo. Siitä muistona on nyt suuri luonnonkivi, johon on kiinnitetty kuvanveistäjä Mauno Juvosen muovailema pronssiin valettu näyttelijättären roolihahmoinen kuva. Muistomerkin pystyttämisessä seura sai arvokasta apua kunnalta sekä Varma ja Pauli Sariolalta Köyrän Nikkilästä, mistä mm. tuotiin muistokivi

Seuraavan vuosikokouksen avajaissanoihin puheenjohtaja Eero Aro joutui sisällyttämään muistosanat kahdesta kotiseutuystävästä, Eino Tarpilasta ja Toivo Heikkilästä. Edellinen oli ollut monipuolinen kotiseutukulttuurin vaikuttaja ja - muistelija, jälkimmäisen sydämenasiana oli Vatialan historia ja sen muistorikkaan Tallimäen vaaliminen. Seuran "veteraanien" joukosta poistui myös Aarne Salokangas, perustajajäsen ja varapuheenjohtaja vuosien ajan.

Jalmari Finnen muistomerkki

Kangasala-Seura ja kunta olivat isäntinä Jalmari Finnen syntymän satavuotisjuhlassa 11.8.1974. Se oli samalla Hämeen Heimoliiton kesäjuhla. Juhlan kohokohta oli pronssiin valetun "Finnen ja kotiseudun" muistomerkin paljastus. Sen on muovaillut kuvanveistäjä Mauno Juvonen. Aloite muistomerkkiin oli tullut Kangasala-Seuralta, jota patsastoimikunnassa olivat edustaneet Aro, Honkala ja Rantala. Muistomerkki luovutettiin seurakunnan hoitoon. Paljastuksen suoritti maaherra Jorma Tuominen.

Vettä tuli "taivaan täydeltä", mutta yleisöä riitti. Päätilaisuus oli Kangasalan lukion juhlasalissa sateelta suojassa. Juhlapuhujana oli professori Lauri Puntila ja yleisöä yli 700 henkeä.

Samana päivänä kirkon sakastissa avattuun kirkon arvokkaimpien esineiden, "aarteiden", näyttely, joka oli viikon ajan avoinna yleisölle.

Lokakuun 28 päivänä 1975 tuli kuluneeksi sata vuotta Kangasalla kauan asuneen ja vaikuttaneen säveltäjä Emil Kaupin syntymästä. Suunnitellun muistomerkin valmistusta oli siirrettävä, mutta hänen tuotannostaan koottiin ikkuna- ja vitriininäyttelyt.

Museossa voitiin järjestää konsertti. Sen antoivat diplomiurkuri Pentti Pelto ja tirehtööri Toivo Pekkanen. Konsertin teki mahdolliseksi se, että Kangasalan Sähkö Oy. oli edellisenä vuonna asentanut ns. Hedbergin kotiurkujen viereen työlahjana ilmapuhaltimen.

Syntymäpäiviäkin riitti. Lokakuun 9 päivänä 1976 Kangasalan kunta ja Kangasala-Seura järjestivät juhlan Agathon Meurmanin syntymän 150-vuotispäivän kunniaksi. Juhlapuhujina olivat akateemikko Eino Jutikkala, kunnanjohtaja Jaakko Nurminen ja Eero Aro, joka muisteli Aline Meurmanin merkitystä.

Kaiken juhlinnan lomassa muistettiin luontoakin. Seura kiinnitti huomiota Ukin rannan suojeluun ja teki esityksen kunnanhallitukselle myöhemmin toteutetusta Kuohun lähteen kunnostamisesta.

Iharin Myllykylän muistomerkki

Kesällä 1978 oli jälleen muistomerkin pystyttämisen vuoro. Seura ja iharilaiset hankkivat muistomerkin tekstilaattoineen Iharin muinaisen myllykosken partaalle. Nykyisin rauhallisena lipuva joenuoma on muistona 1500- ja1600-luvun koskista myllyineen, Vuonna 1604 veden suunta muuttui Iharin koskessa ja ja siitä on peräisin sanonta: "Ilkeä Ihari saattoi Sarsan vaivaiseksi". Sittemmin Iharinkin myllyt lakkasivat jauhamasta ja myllykylä hiljeni.

Suinulaan von Numersin laatta

16.9.1979 paljastettiin Kangasala-Seuran toimesta Gustaf von Numers:in muistolaatta Suinulan asemalla, josta oli tullut vilkas matkustaja- ja puutavaraliikennekeskus Vaasan radan (1881-1883) valmistuttua. Näytelmäkirjailijana tunnettu von Numers toimi siellä asemapäällikkönä vuosina 1887-1892. Laatassa on tekstin lisäksi Mirja Pulkkilan kaivertama von Numersin muotokuva. Paljastuspuheen piti teatterineuvos Rauli Lehtonen ja Kangasala-Opiston soittokunta juhlisti tilaisuutta musiikilla.

Arvokkaisiin rakennuksiin laatat

Laattoja ei kiinnitetty vain muistomerkkeihin vaan myös rakennuksiin 1970-luvun loppuvuosina. Tampereen Seutukaavaliiton pyynnöstä Kangasala-Seura antoi oman lausuntonsa täällä olevista säilyttämisen arvoisista rakennuksista. Johtokunta teki tutustumisretken kohteisiin kesäkuussa 1978 "tarkasti tehdyn suunnitelman mukaan". Niihin kohteisiin jotka johtokunta totesi säilyttämisen arvoisiksi kiinnitettiin messinkilaatta tekstinä "Tätä kohdetta pyydetään suojelemaan. Kangasala-Seura ry." Laattoja kiinnitettiin 30 kappaletta. Laatta ei kahlitse kohteen omistajaa mihinkään, onpa vain muistutuksena rakennuksen arvosta.

Vuosikymmenen lopussa todettiin, että muistolaattoja oli kiinnitetty puolisensataa ja kolmen kangasalalaisen kunniaksi oli järjestetty satavuotissyntymäpäivät. Tämä oli rahoitettu suureksi osaksi Kangasalan Joulun tuotolla.

1970-luvulla museo pidettiin auki kesäkuukausina kaikkina viikon päivinä paitsi maanantaisin klo 11-18. Kunnan matkailulautakunta keskitti matkailuneuvontansa museoon. Se helpotti opastusta ja kasvatti kävijämääriä niin, että ne kohosivat toiselle tuhannelle.

Museon erikoisuutena olivat edelleen historialliset ryhmät. 1976 oli valmistunut talonpoikia ja työntekijöitä esittävä ryhmä, jonka vaatetuksen oli jälleen valmistanut lahjana ompelija Sylvi Salminen.

Museon esineistö karttui edelleen lahjoituksista. Loppuvuodesta 1978 seura sai kiinnostavan lahjoituksen, kun tohtorinna Ester Sihvonen luovutti sille Kesäpäivä Kangasalla-laulun säveltäjän, Gabriel Linsenin (1838-1914), konserttitaffelipianon. Se kunnostettiin, ja 28.12. oli taffelin esittelytilaisuus, jossa soitti pianisti Kirsi-Marja Kiviruusu. Konsertti pidettiin lukion Marskin salissa, jonne soitinkin sijoitettiin.

Seura pyysi kunnan terveyslautakunnalta tutkimuksen museon esineiden kunnosta. Ikävänä yllätyksenä joistakin puuesineistä löytyi ötököitä. Jotta esineiden kunto ei kärsisi, puhdistettiin ne perusteellisesti.

30-vuotisjuhlat

Kangasala-Seuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin museossa Kangasalan arkeologisten esineiden näyttely. Varsinainen juhla oli vasta 30.9.1979 lukion Marskin salissa Emil Kaupin musiikin merkeissä.

Vuodesta 1978 tuli Kangasala-Seuralle ja kotiseututyölle myös surun vuosi, sillä silloin poistuivat kuoleman kautta ensin kevättalvella Martta Aarnikotka, toukokuussa Lauri Rantala ja vielä Tauno Honkala. Kukin heistä oli omalla tavallaan rakastanut tätä kotiseutuaan ja toiminut Kangasala-Seurassa monin tavoin. Martta Aarnikotka oli perustajajäsen ja innostava opas, Tauno Honkala monivuotinen varapuheenjohtaja ja opas, Lauri Rantala puolestaan oli vuosien ajan ollut seuran taloudenhoitaja ja viisas neuvottelija.

1980-LUKU, VIITOITETTUA TIETÄ ETEENPÄIN

Einar Ilmonin satavuotisnäyttely

1980-luku alkoi vanhan johtokunnan ja virkailijoiden voimin. Taiteilija Einar Ilmonin syntymästä tuli 29.6.1980 kuluneeksi sata vuotta. Kangasala-Seura järjesti Kirkonkylän koululla hänen syntymäpäiväjuhlansa, jossa juhlaesitelmän piti professori Niilo Heinänen. Juhlavieraita oli 350. Koulun ruokasaliin oli asetettu nähtäville yli 100 Einar Ilmonin maalausta, joista 20 oli professori Heinäsen kokoelmista, noin 100 oli saatu kangasalalaisista kodeista. Näyttely oli avoinna vain kolme päivää suurten vakuutusmaksujen takia, vaikka kävijöitä oli lähes pari tuhatta ja lisäaikaa toivottiin. Tämä voimainponnistus oli seuralta kulttuuri- ja kotiseututyötä sanan parhaassa merkityksessä.

Tampereen Ilmatorjuntapatteristo

Koska oli tullut tiedoksi, että Tampereen Ilmatorjuntapatteristo muuttaisi pois Vatialasta, jossa se oli ollut kolmekymmentä vuotta, Kangasala-Seura ry. lähetti 27.9.1979 Pääesikunnalle kirjelmän. Seura anoi käytöstä poistettua ilmatorjuntatykkiä muistoksi tästä Vatialalle ja pitäjän asukkaille tutuksi tulleesta kohteesta. Sotamuseo lahjoitti tykin kunnan haltuun, kuitenkin valtion omaisuutena. Seura kustansi tykkiin laatan patteriston toiveiden mukaan symboleineen ja teksteineen: "Tampereen Ilmatorjuntapatteristo koulutti tällä alueella noin 9000 ilmatorjuntamiestä ajalla 15.12.1950 - 27.08.1980." Laatan suunnitteli taiteilija Leo Puula lahjoittaen työnsä Kangasala-Seuralle. Tykki laattoineen paljastettiin patteriston lähtöjuhlassa 25.7.1980.

Suruviestejä

Vuodesta 1981 tuli Kangasala-Seuralle murheen vuosi. Maaliskuun 30. päivänä tuli tieto Eero Aron kuolemasta. Kun tästä suruviestistä ei vielä oltu toivuttu, tuli toinen 8. päivänä kesäkuuta: Jaakko Meurman oli kuollut. Molempien pitkäaikaisten Kangasala-Seuran johtomiesten poismeno oli raskas suru. Kysyttiin, miten nyt tästä eteenpäin? Kumpikin heistä oli ollut seuraa perustamassa, toiminut ja johtanut sitä viisaasti ja vaivojaan säästämättä koko pitäjän etua ajatellen.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Jussila. Varapuheenjohtajana oli Antti Outinen ja rahastonhoitajana Raili Rintamäki. Museossa toimittiin edelleen kunnan matkailulautakunnan palkkaamien, museon opastuksesta ja kunnan matkailuneuvonnasta huolehtivien nuorten henkilöiden avulla. Muukin Kangasala-Seuran toiminta jatkui entiseen tapaan.

Emil Kauppille muistomerkki

Kangasala-viikon avajaispäivänä 22.11.1981 paljastettiin säveltäjä Emil Kaupin reliefi luonnonkiveen kiinnitettynä sillä paikalla "vanhan postin" luona, missä Kaupin koti oli sijainnut. Pronssiin valetun reliefin oli muovaillut kuvanveistäjä Mauno Juvonen. Muistomerkin kustannuksista vastasi Kangasala-Seura.

Muinaiset rantatörmät

Saman viikon aikana pystytettiin myös seuran aloitteesta Kirkkoharjun rinteeseen muistokivi, joka kertoo jääkauden jälkeisten merenrantojen paikat. Aloitteen "isä" oli ollut Eero Aro ja mukana oli myös ympäristölautakunta. Harjuthan ovat jääkauden muistoja ja muinainen meri peitti nämä tienoot harjujen lakea lukuun ottamatta. Merenpinnan aletessa harjujen rinteisiin jäivät yhä vieläkin havaittavat merkit kulloisestakin rantaviivasta.

YHTEISKUNNAN MUUTOS - UUDET TOIMIJAT

Kangasala-Seura ry:n aloitteellisin aika päättyi Jaakko Meurmanin ja Eero Aron mukana. Monia seuran aloittamia asioita oli ryhdytty hoitamaan yleiselläkin tasolla, ja ennen pitkää myös muut yhdistykset ottivat niitä mukaan toimintaansa. Museo oli seuran työllistävin ja tärkein kohde. Se eli kyllä elämäänsä Tapulinmäellä, mutta ei ilman jatkuvaa huolenpitoa, korjauksia, parannuksia ja silloin tällöin tarvittavaa asiantuntija-apua. Museon hoitajina ja oppaina oli alasta kiinnostuneita nuoria opiskelijoita. Uudet esinelahjoitukset käsiteltiin ja luetteloitiin asianmukaisesti. Tarvittaessa kysyttiin neuvoa museoammattilaisilta.

Arkistot ja varastot

Vuonna 1984 saatiin kipeästi kaivattua varastotilaa kunnan vanhan terveyskeskuksen väestösuojasta. Kunnan ja matkailulautakunnan kanssa säilyi yhteisymmärrys. Tosin matkailuneuvonta siirrettiin museosta 1.6.1982 alkaen linja-autoasemalle.

Perustyöt ns. hiljaisesta museotyöstä oli tehty, luettelossa oli yli 900 esinettä. Lahjoituksia saatiin vuosittain. Kouluryhmille suunnitellut tehtävät olivat ahkerassa käytössä, esim. v.1986 kävi 761 oppilasta museota tutkimassa. Kangasala-Seura sai myös hannunvaakunan opastamaan museolle. Se havahdutti kenties tiellä liikkujan, mutta ei yksin selitä sitä että museossa riitti kävijöitä. Opiskelija Sisko Nieminen myöhemmin fil.maisteri nimitettiin sivutoimiseksi museonhoitajaksi. Museonäyttelyt vaihtuivat. Järjestettiin vanhojen valokuvien tunnistuskampanja, joka syksyllä jatkui kirjastossa. Seuran järjestämälle kotiseuturetkelle 4.7.1987 oli runsas osanotto.

Antti Outinen oli ollut seuran puheenjohtajana 28.3.1982 alkaen, mutta erosi tehtävästä ja hallituksen jäsenyydestä 1985 paikkakunnalta muuton takia. Samana vuonna hänestä tehtiin seuran ensimmäinen kunniajäsen. Vuoden lopulla Kangasala-Seura ry. sai arvokkaan huomionosoituksen, kun Kangasalan Sanomat antoi sille ensimmäisen Antti-patsaansa Kangasalan Joulujen ja Kangasala-kuvateoksen kustantamisesta.

Kevät- ja syyskokous

Kangasala-Seuran säännöt uusittiin 1987. Seuran varsinaiset kokoukset olivat nyt kevät- ja syyskokous. Näistä kokouksista on sittemmin tullut, jäsenistölle lähetettyjen kirjeellisten kutsujen ansiosta, suosittuja kotiseutuhenkisiä tilaisuuksia esitelmineen ja kahvitteluineen.

Yhteenvetona 1980-luvun loppuvuosista voi todeta, että Kangasala-Seura toimi sääntöjensä edellyttämällä tavalla, joskaan ei niin näkyvästi ja "suurin askelin" kuin olemassaolonsa alkuvuosikymmeninä. Kuten jo on mainittu, monista seuran alkuunpanemista asioista oli tullut yhteiskunnan huolenpidon tai muiden ryhmien kiinnostuksen kohteita. Varsinkin luonto ja maisemat saivat huomiota, samoin vedet, rannat ja sorakuopat. Seura osallistui kuitenkin ympärillä tapahtuvaan toimintaan kuten syksyn maatalousnäyttelyyn, jossa sillä oli oma osasto, Pohtionlammella pidetyn Jalmari Finnen syntymän 110-vuotiskokkojuhlan järjestämiseen 8.8.1984 ym. Sen edustaja oli mukana monilla "päivillä" ja erilaisissa tapahtumissa.

Kustannustoiminta laajenee

Sopivia kotiseutuhenkisiä lahjoja kaivattiin jatkuvasti. Vuonna 1983 Kangasala-Seura otti uuden askeleen toiminnassaan ryhtymällä suunnittelemaan Kangasala-kuvateosta. Sen piti esittää 1980-luvun Kangasalaa. Työryhmä saikin teoksen valmiiksi niin, että se ehti joulumyyntiin 1985.

Kustannustoiminta olikin vuosikymmenen näkyvintä toimintaa. Kangasala-kuvateoksen lisäksi valmistui Nauhataajama-teos jatkoksi aiemmalle Kangasalan kirkon seutu -teokselle. Julkaisun tarkoituksena on selvittää, millainen nauhataajama-asutus oli ennen Vatialasta Huutijärvelle. Tämä "ojanvarsiasutushan" on lähes kokonaan hävinnyt teiden, kerros- ja rivitalojen sekä omakotitalojen rakentamisen seurauksena. Vanha asutus taloineen ja historioineen on merkitty muistiin ja karttakuviin 1940-luvulle saakka Toimitustyön tekivät Merja Rytsy, Jaakko Jussila, Raine Raitio ja Markku Aro. Kartan on vuoden 1927 Kangasalan karttaa mukaellen piirtänyt Matti Rainio. Teos tuli myyntiin 1991.

Ennen tätä Nauhataajamaa oli valmistunut Kangasala-opas Kulje ja katsele. Opaskirjanen on laadittu niin että kulkija, valittuaan jonkin keskustasta lähtevän tien, voi todella kulkea katsellen tien varrella olevia, häntä kiinnostavia kohteita, joista on lyhyt selvitys. Opaskirjan toimitti Kirsti Juvonen, taiton ja kuvituksen Leo Puula, kartta-asioissa auttoi kunnan mittaustoimi. Opas valmistui v.1989.

Museon 30- ja seuran 40-vuotisjuhlat

Museon 30-vuotisjuhlaa vietettiin museonmäellä 12.6.1988 paljastamalla museon seinään kiinnitetty pronssilaatta, jonka oli suunnitellut kuvanveistäjä Mauno Juvonen. Siinä on tekstinä lyhyesti: "Kotiseutumuseo avattiin yleisölle 10.6.1958. Perusesineistön keräsi opettaja Eero Aro. Vanhan pitäjänmakasiinin suunnitteli museoksi arkkitehti Otto- I. Meurman". Lämmin kesäsää keräsi juhlaan n.250 vierasta. Ohjelmassa oli torvisoittoa, pelimannimusiikkia, perinnetöitä, Elina Fellmanin muistelmia isästään Eero Arosta museon perustajana ym.

15.10. 1989 Kangasala-Seura ry. vietti 40-vuotisjuhlaansa järjestämällä Kirkonkylän koulun juhlasalissa konsertin, jonka esitykset koostuivat täällä vaikuttaneiden musiikkimiesten sävellyksistä. Niitä esittivät Kangasalan Mieslaulajat, Ritva Joensuu ja Kangasalan Musiikinystävien orkesteri. Seura oli tilannut nykymusiikin säveltäjältä Esko Syvängiltä Kangasala-fanfaarin, jonka orkesteri esitti. Sivistystyön lautakunta myönsi kohdeavustuksen juhlakonsertin esiintymispalkkioihin.

Juhlavuoden kunniaksi oli valmistui keväällä 1989 Kangasala-viiri, jonka ensimmäinen kappale luovutettiin kunnalle kesäkuussa.

Itsenäisyyspäivänä 1989 Kangasala-Seura sai toiminnastaan Pro Kangasala -mitalin. Toinen mitali luovutettiin samassa juhlassa Kangasalan Karjalaisille.

1990-LUKU, VIIDES VUOSIKYMMEN VIE UUDELLE VUOSITUHANNELLE

1990-luku alkoi kevätkokouksella 4.4.1990. Osanottajia oli runsaasti johtuen varmasti siitä että kokousesitelmä oli kangasalalaisten rakastamasta aiheesta, taidemaalari Einar Ilmonista. Sisko Nieminen kertoi diakuvin tästä tutkimuksensa kohteesta mieleenpainuvasti.

Vuosikymmenen alussa johtokunnan jäseniä olivat Markku Meurman puheenjohtajana, Jaakko Jussila varapuheenjohtajana, Irmeli Holmberg / Outinen, sihteerinä, Helinä Jaakkola, Kirsti Juvonen, Markku Aro, Osmo Saikku, Raili Rintamäki, Aarne Räsänen, Kaija Harala, Sisko Nieminen ja Tuomo Nisula. Rahastonhoitajana toimi Sirpa Silander, joka oli myös museonhoitaja ja talviaikana seuran sivutoiminen, osa-aikainen toimistotyöntekijä. Seuraavana vuonna Raili Rintamäen tilalle johtokuntaan tuli Raine Raitio. Sirpa Silanderin jäätyä opintovapaalle museonhoidosta huolehti jälleen Sisko Nieminen. Rahastonhoitajaksi lupautui Leena Kalkamo-Aro.

Sisäkaton korjaus

Museon sisäkatto kaipasi korjausta. Siitä huolehti Markku Aro kunnan teknisen osaston avulla. Myös valaistusta uusittiin ja lisättiin. Valtionapua anottiin kyllä edelleen museorakennuksen erilaisiin korjauksiin sekä esineiden ja tekstiilien konservointiin. Mutta oli alkanut säästämisen aika. Se oli ajan henki. Museo pidettiin maanantaisin suljettuna, matkailuneuvontaa ei ollut, koska Kangasala-Seura oli saanut kunnalta sen ylläpitämiseen pienemmän määrärahan kuin ennen. V.1993 sovittiin kuitenkin matkailupisteen toimimisesta museolla sen aukioloaikoina. Seuran taloudellinen tilanne vaati, että johtokunnan jäsenet kukin vuorollaan olivat museossa yhden viikonlopun kesäaikana.

Kangasala-Seura osallistui paikkakunnan kesätapahtumaan Tapahtumien yö - Kangasalan markkinat pitämällä museota avoinna läpi yön 21.-22.4.1993. Johtokunnan jäsenet vartioivat museossa.

Vuodesta 1993 Minna Apajalahti on hoitanut seuran rahastonhoitajan tehtäviä, Anssi Apajalahti ja Arto Löfgren ovat olleet johtokunnan jäseniä erityishuolenaan museon asiat.

Vuoteen 1994 sisältyi paljon erilaista toimintaa. Anssi Apajalahti järjesti paikallisen lottajärjestön edustajien kanssa museoon Lotta Svärd -aiheisen näyttelyn, joka valmistui loppukesäksi. Paljon muistoja herättävänä se keräsi runsaasti katselijoita.

Elokuun 13. päivänä oli museossa Pentti Pellon urkukonsertti.

Yhteistyötä siitamalaisten kanssa

Mielenkiintoinen retki Oriveden Siitamaan tehtiin 9.heinäkuuta.Johtokunnan jäsenet omaisineen kokoontuivat Arto Löfgrenin historialliseen Franssilaan Suinulassa. Matkalla Siitamaan poikettiin Suinulan muistomerkillä ja Haralan harjulla Topeliusta muistellen. Kun oli katseltu vielä Siitaman nähtävyydet, osallistuttiin 120-vuotta täyttävän kirkkoveneen kunniaksi järjestettyyn rantajuhlaan. Siitamalaiset soutivat tällä ja uudella kirkkoveneellään seuraavana sunnuntaina entiseen kotikirkkonsa Kangasalle 4-5 muun venekunnan saattamana.

Veneet rantautuivat Vesaniemessä, missä Kangasala-Seura tarjosi soutajille voileipiä ja juotavaa. Sitten kirkkokansa ja soutajat vaelsivat entisajan asuissa kirkkoon ja osallistuivat vanhan kaavan mukaiseen jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen olivat seurakunnan kirkkokahvit, museon pihalla työnäytöksiä ja museossa "avoimet ovet".

Matkailuneuvonta muualle

Pettymyksiäkin seuralla oli: Matkailuneuvonta siirrettiin ympärivuotiseksi toiminnaksi Urkutehtaalle, joten kunnalta saatu avustus jäi pois. Kunnan työllistämismäärärahoista oli kuitenkin mahdollisuus palkata seuralle toimihenkilö puoleksi vuodeksi. Toimintakertomuksen mukaan museossa oli hiljainen kesä, ei edes kesätapahtuman torvisoittokaan houkutellut väkeä paikalle.

Luonnonsuojeluasioihin ei Kangasala-Seuralla juuri enää ollut tarvetta puutua, niistähän huolehtivat muutkin yhteisöt. Mutta kannanottonsa se esitti, esim. kun tuli tieto Tielaitoksen suunnitelmasta rakentaa liikenneympyrä Mäntyveräjään. Suunnitelman mukaan se olisi vaatinut ainakin kymmenen kookkaan lehtikuusen kaatamista Sorolan kartanon komeasta ja vanhasta kujasta. Ehkä kirjelmällä oli vaikutusta, sillä vaikka ympyrä on rakennettu, kujan puihin ei ole koskettu.

Jos museolla olikin hiljaista, kotiseuturetket ja kartanokierros vetivät väkeä. Valittuja kartanomiljöökohteita oli mahdollisuus katsella vain ulkopuolelta, mutta jo tämäkin herätti kiinnostusta.

Ilmenneiden lahovikojen vuoksi museon sisällä uusittiin alakerran vitriinien pohjarakenteet .ja parannuksia. Museoviraston apurahan turvin ja Tampereen museoiden valvonnassa parannettiin perusnäyttelyä. Museon huoltamisesta vastasivat johtokunnasta pääasiassa Aro, Löfgren ja Anssi Apajalahti, jolle lankesi myös vastuu Kangasalan Joulun toimittamisesta Kirsti Juvosen luovuttua tehtävästä.

Vuonna 1996 muuttui museorakennuksen ulkonäkö - onneksi vain takasivulta. Palolaitoksen lakisääteinen vaatimus oli, että museon yläkerrasta oli tehtävä toinen uloskäynti. Portaat valmistuivat kesäksi 1997.

Kouluille kotiseutuaineistoa

Kangasalan koululaitoksen täyttäessä 125 vuotta Kangasala-Seura lahjoitti kaikille ala-asteille Kulje ja katsele -kirjoja ja kaikille kouluille kotiseutuopiskelua varten Kangasala-kuvateokset ja Kangasalan Joulujen sisältölevykkeet.

Anssi Apajalahti ja Virpi Tuomisto-Blomberg (museonhoitajana vuodesta 1996) ovat huolehtineet museon erikoisnäyttelyistä. Kangasalalaisten merkkihenkilöiden syntymäpäiviä on muistettu hienoilla pienoisnäyttelyillä kuten Agathon Meurman 170v. 1996, Bror Axel Thule 150 v. ja Topelius 180 v. 1998 ja Jalmari Finne 113 v. Myös 80-vuotiasta Suomea muistettiin. Kevät- ja syyskokouksissa johtokunnan jäsenet ja ulkopuolisetkin henkilöt ovat pitäneet kiinnostavia esitelmiä.

Uusia julkaisuja

Vuonna 1997 ilmestyi Raine Raition laatima kuvateos vanhasta postikorttien Kangasalasta ja vuotta myöhemmin Pentti Hytösen, Kirsti Juvosen ja Leo Puulan Kangasalan kirkkomaat- kirja. Molemmat kustansi Kangasala-Seura ry.

40-vuotisjuhla katkaisi museon hiljaisen kesän 1998. Juhlapäivää suosi aurinkoinen sää. Sitä vietettiin musiikin merkeissä. Jälleen kerran Pasi Heinilä ja Kangasalan soittokunta, Kangasalan kansantanssijat sekä Leena Raukola Pikkupelimanneineen ilahduttivat runsaslukuista yleisöä. Oman lisänsä juhlaan toivat ystäväkuntien edustajat. Historiikkiin voidaan myös merkitä, että Pasi Heinilä luovutti pitkäaikaisimmalle yhteistyökumppanilleen Kangasala-Seuralle soittokunnan oman pöytästandaarin.

Ajan säästöhenki tuntui seuran taloudessa. Vuonna 1998 valtion Museovirastolta ei saatu avustusta, sen sijaan Hämeen Museoseura myönsi tavanomaisen apurahansa, mikä samalla on myös tunnustus hyvin suoritetusta museotyöstä.

Puoli vuosisataa Kangasala-Seura ry. on nyt ollut olemassa Kangasalan Jouluineen ja museoineen. Joulujulkaisu on antanut taloudelliset mahdollisuudet toimia ja museo on luonut sille imagon, ulkoisen näkyvyyden. Toiminnan johdossa on ollut kotiseutuasiaan paneutuneita puheenjohtajia, pitkäaikaisia sihteerejä ja vastuuntunteva johtokunnan jäseniä, jotka tarkan taloudenhoidon lisäksi ovat taanneet toiminnan jatkuvuuden. Yhdentyvässä Euroopassakin ihminen tarvitsee, Jörn Donnerin sanoin "palan maata jalkojensa alle jolla seisoa ja puun johon nojata". Kangasala-Seuran tehtävä on auttaa paikkakuntalaisia löytämään sen maapalan ja tuntemaan sen menneisyyden ja nykyisyyden.